Internetin historian merkkipaaluja
ARPANET Internetin taustalla
Internet on saanut alkunsa Yhdysvalloissa 1960-luvulla kehitetystä ARPANET-verkosta. Alun perin sotilaallisiin tarkoituksiin rakennettu paikallisverkko laajennettiin myöhemmin yliopistojen käyttöön ja lopulta TCP/IP protokollan käyttöönoton myötä Internet nykyisessä muodossaan myöhemmin korvasi sen. Suomessa Internet otettiin virallisesti käyttöön vuonna 1988 yliopistojen kytkeytyessä maailmanlaajuiseen verkkoon.
ARPANET
- Lyhenne sanoista Advanced Research Projects Agency Network
- Ensimmäinen sähköposti lähetettiin vuonna 1971
- Otettiin käyttöön vuonna 1969 ja poistui käytöstä vuonna 1990
Internet
- Yksityiset Internet-yhteydet tulivat kuluttajien ulottuville 1990-luvun alussa
- 2000-luvulla netin käyttö matkapuhelimien ja älypuhelimien avulla alkoi yleistyä
- Yleisimpiä tapoja hyödyntää nettiä ovat sähköposti ja viestintä, verkkosivujen selaaminen, ostoksien tekeminen, viranomaisten kanssa asioiminen, erilaiset pelit sekä tiedostojen jakaminen esimerkiksi vertaisverkkojen tai pilvipalveluiden avulla.
Hyödystä viihteeseen
Alun perin pelkästään hyötykäyttöön suunniteltua verkkoa alettiin käyttää myös viihtymiseen, yksityisviestintään, piloihin, hakkerointiin ja erilaisten harrasteryhmien kohtauspaikkana. Sähköposti ja keskustelujärjestelmät, kuten Suomessa kehitetty IRC olivat yhdeksänkymmentäluvulla suosituin netin käyttömuoto nettisivujen selailun ohella.
Suurin murros tapahtui, kun edistyneemmät verkkoselaimet kuten Netscape Navigator ja Internet Explorer tulivat markkinoille ja uudet sovellukset ja standardit mahdollistivat liikkuvan kuvan ja interaktiivisen sisällön käytön verkkosivujen kautta.
Verkkopelaaminen alkoi vaatimattomasti tekstimuotoisista roolipeleistä ja levisi massojen tietoisuuteen viimeistään legendaarisen Doom-ammuntapelin myötä, jota pelattiin ensin lähiverkossa ja myöhemmin Internetissä, alustaen näin verkkopelaamisen kasvua nykyiseen muotoonsa kaikkien massaviihteenä.