Pilvipalveluiden avulla tiedostot talteen

Tiedostojen säilytys pilvessä

Tiedostojen varmuuskopiointi on tiedonkäsittelyn tärkeimpiä perusasioita, josta tulee huolehtia jatkuvasti. Internetin alkuaikoina yhteysnopeudet olivat hitaita ja tiedon säilyttäminen palvelimessa maailmalla kallista. Tallennuskapasiteetin halpenemisen ja verkkopalveluiden yleistymisen myötä varmuuskopiointi on nykyään halvinta ja helpointa toteuttaa pilvipalvelun avulla. Kovalevyn hajotessa tiedot saa kätevästi palautettua uudelle levylle lataamalla talletetut tiedostot verkosta.

Etuna paikalliseen varmuuskopiointiin esimerkiksi ulkoiselle kovalevylle, pilvipalvelun sovellus toimii taustalla ja siirtää tiedostot omaan tahtiin verkkoon, ilman että käyttäjän tarvitsee huolehtia siitä erikseen. Riippuen palvelusta, muokattavia tiedostoja kuten tekstitiedostoja (Word, OpenOffice), taulukkoja (Excel) voi olla mahdollista editoida verkkoselaimen kautta. Näin esimerkiksi kannettavalla tietokoneella töissä editoitua materiaalia ei tarvitse erikseen tallentaa koneelle tai muistitikulle ja manuaalisesti siirtää eteenpäin. Pilvipalvelun avulla kotona voi jatkaa töitä omalla pöytäkoneella samojen tiedostojen parissa kuin töissäkin.

Alla on listattu tiedostojen säilytykseen tarkoitettujen pilvipalveluiden etuja ja haittoja.

  • Yksittäisiin tiedostoihin pääsee käsiksi missä vain ja käytännössä millä tahansa modernilla selaimella mukaan lukien tabletit ja älypuhelimet.
  • Pilvipalveluiden tallennuskapasiteetti on kohtuullisen edullista, mutta kuukausimaksuista voi kertyä vuosien mittaan suuri summa, varsinkin jos käyttää useaa eri palvelua samanaikaisesti.
  • Tietoturvasta ja kovalevyjen mahdollisesta hajoamisesta ei tarvitse huolehtia. Yritykset, kuten Microsoft, käyttävät alan parasta teknologiaa, joka takaa sen, että tiedot on varmennettu useaan kertaan ja niihin ei pääse käsiksi kukaan muu kuin käyttäjä itse.
  • Joissain palveluissa vanhoja tiedostoja ei poisteta kun niiden päälle kirjoitetaan, vaan käytössä on versiointi. Käytännössä näin vanhat versiot muokatusta tiedostosta voi palauttaa tarvittaessa.
  • Vain pilvessä sijaitsevat tiedostot vaativat aina toimivan verkkoyhteyden. Tärkein materiaali tuleekin säilyttää useassa eri paikassa fyysisesti, jotta tietoturva voidaan maksimoida.
  • Suuren datamäärän siirtäminen pilveen ja sen jatkuva varmuuskopiointi varsinkin, jos tieto muuttuu usein, vaatii nopea nettiliittymän.

Tiedostojen säilytys- ja jakopalveluita

Dropbox

Tiedostojen tallennukseen ja niiden jakamiseen tarkoitettu pilvipalvelu, jonka avulla voi synkronoida paikallisia tiedostoja verkkoon yksityiselle palvelimelle ja näin päästä niihin käsiksi mistä vain. Käyttäjä valitsee omalta koneeltaan synkronoitavan hakemiston, jonka sisältö kopioidaan Dropboxiin.

Lisätietoja

  • 2 gigatavua ilmaista tilaa
  • Dropbox Plus tarjoaa teratavun tallennustilaa ja lisäominaisuuksia, kuten laajemmat jakamismahdollisuudet, tiedostojen etäpoistamisen ja versioinnin
  • Kerännyt useita meriittejä muun muassa parhaana Internet-sovelluksena

Microsoft OneDrive

Aiemmin SkyDrive nimellä tunnettu OneDrive on osa sen laajempaa palvelukokonaisuutta ja joka tarjoaa tiedostojen synkronointipalvelun verkon yli Dropboxin tapaan. Palvelusta on tarjolla sekä yksityinen, että yrityskäyttöön tarkoitettu versio.

Lisätietoja

  • 5 gigatavua ilmaista tilaa, jota voi ostaa lisää tai satunnaisesti ansaita muiden tuotteiden, kuten Office 365:n tai Groove Music -tilausten kylkiäisenä
  • Tukee yleisimpien tiedostomuotojen esikatselua ja Microsoftin omia tiedostoja voi myös editoida

Google Drive

Vuonna 2012 markkinoille tullut Google Drive on yksi käytetyimpiä tiedoston tallennusvälineitä verkossa, osittain sen vuoksi, että jokainen Gmail-käyttäjä voi tätä palvelua hyödyntää ilmaiseksi.

  • 15 gigatavua ilmaista tilaa, jota voi laajentaa asteittain peräti 30 teratavuun
  • Sovellus on saatavilla yleisimmille käyttöjärjestelmille
  • Mahdollisuus editoida Googlen omia dokumentteja selaimessa. Pystyy lukemaan ja konvertoimaan myös Microsoftin tiedostomuotoja.
  • Erillinen G Suite on tarkoitettu yrityksille ja organisaatioille, jotka tarvitsevat tiimityökaluja ja tarkempaa kontrollia tiedostojen yksityisyysasetuksiin ja muuhun hallintaan.