Toimivat internet-ratkaisut kotiin, tuotteille ja majoitusalalle

Internet-ratkaisut esineille, tuotteille ja palveluille

Esineiden internet, eli IoT on nykyään arkipäivää sekä hyödyllisen tiedon keäämisessä että erilaisten tuotteiden jäljittämisessä. Mitä esineiden internet -järjestelmä oikein tarkoittaa? Lyhyesti sanottuna IoT tarkoittaa tuotteiden ja esineiden liittämistä internet-palveluun. IoT-arkkitehtuurin tiedetään koostuvan laitteista, tarvittavista tallennustekniikoista, verkoista ja antureista. Aloitetaan aina laitekohtaisilla tiedoilla, eli hyödynnetään dataa ennusteiden laatimisessa ja esimerkiksi tekoälyn kehittämisessä. Tärkeintä on laiteanalyysin avulla kehittää yrityksen liiketoimintaa ja edistää mahdollisten projektien kehittymistä. Korkealuokkaiset ja toimivat laitteet, kuten laadukkaat puhelintarvikkeet asiakas voi hankkia kätevästi verkosta tekniikkaosat.fi-sivustolta.

Internet on monissa yrityksissä aivan keskeinen osa yrityksen digitalisaatiostrategiaa. Käytännössä yritysten kustannukset saattavat alentua, tehokkuus lisääntyä ja toiminnan turvallisuus parantua. Asiakastyytyväisyys voi myös lisääntyä monesti parantuneen ja tehostuneen palvelun myötä. Muita hyötyjä ovat muun muassa etätyön lisääntyminen, sillä laitteita voidaan kätevästi käyttää etäohjauksen avulla keräämällä dataa ilman käyntiä työpisteissä. Työvaiheet voidaan myös automatisoida osittain tai kokonaan sekä valvonta voidaan suorittaa tehokkaasti etänä. Tulevaisuudessa älykkäitä IoT-ratkaisuja voidaan varmastikin käyttää vielä monipuolisemmin.

Turvallisuutta ja mukavuutta tuovat ratkaisut majoitusalalle

Tehokkaita internet-ratkaisuja voidaan hotelleissa ja majoitusalalla käyttää vaikkapa puhdistuksen ja hygienian etävalvontaan. Monissa suomalaisissa ja ulkomaisissa hotelleissa ja majoitusliikkeissä on käytettävissä ”Intenet of Clean” -puhtauden etävalvonta -ratkaisu. Käytännön tasolla puhtauden etävalvonta -alusta seuraa etänä koneiden ja laitteiden päivittäistä toimintaa niihin kiinnitettävien antureiden tuottaman tiedon, eli datan ansiosta. Asiakas saa tietoa suorituskykyindikaattoreina, joiden avulla parannetaan työn tuottavuutta, etäkoulutetaan henkilöstöä, suojataan asiakkaita esimerkiksi ruokamyrkytyksiltä, parannetaan laatustandardeja ja vähennetään tarvittaessa siivous- ja hygieniakuluja. Kehittyneiden asiakasratkaisujen avulla voidaan myös seurata yrityksessä käytettävien laitteiden robotiikkaa, astian- ja pyykinpesua.

Miten voit kätevästi parantaa internet-ratkaisujen suojaustasoa?

Korkealuokkaiset ja vuosi vuodelta yhä älykkäämmiksi kehittyneet suojausratkaisut estävät sekä hakkereiden toimintaa että erilaisia palvelunestohyökkäyksiä.

  • Ota käyttöön suojattu tietoliikenne

Käytännössä läheskään kaikki internetiin toisinaan liitettävät laitteet eivät ole 100-prosenttisen turvallisia. Laitteista saattaa puuttua riittävä suojaustaso, jolloin voi sattua vakava verkkohyökkäys käyttäjän koneelle tai yritysten koneille tärkeine tietoineen. Hyökkäys voi olla tuhoisa, ja yleisesti suositeltava keino on VPN-verkon käyttö. VPN on toiminnoiltaan kiinteän tai yksityisen verkon kaltainen, mutta liikenne kulkee netin kautta. Kyseisessä verkossa kaikki luvaton tietojen käsittely huomioidaan heti ja tieto on 100 % salattua. VPN on yleensä suojaustapana ulkomailla tai useimmissa julkisissa wifi-verkoissa. VPN eli virtuaalinen erillisverkko tulee sanoista Virtual Private Network.

  • Valitse sisäänrakennettu suojausratkaisu

Sisäänrakennetussa suojausratkaisussa suojaus on aina laitteessa valmiina. Sisäänrakennettu järjestelmäratkaisu estää vakavia tietoturvaongelmia.

  • Suosi pitkälle automatisoituja ratkaisuja

Tiesitkö, että lähes jokainen netin käyttäjä tekee päivittäin erilaisia virhelyöntejä tai muita tietotekniikkaan liityviä virheitä työssään. Vakavimpiin virheisiin voi kuulua muun muassa väärän tai jopa erittäin haitallisen IP-osoitteen salliminen tehokkaan palomuurin läpi. Vakavat seuraukset voivat esimerkiksi yritysten tietokoneilla olla tarkoin välttettävissä oikean suojausratkaisun avulla. Yksityisen käyttäjän kannattaa aina valita suojausratkaisu, jossa virtuaalinen erillisverkko ja sisäänrakennuttu yhteys on automaattisesti asennettu laitteeseen käyttäjän puolesta jo ennen laitteen käyttöönottoa.

  • Seuraa säännöllisesti internet-ratkaisuja ja niiden käyttöä==

Jokaisessa yrityksessä koosta tai toimenkuvasta riippumatta on tärkeää, että järjestelmänvalvojalla on esteetön pääsy tietokoneiden hallintajärjestelmään. Työpaikoilla järjestelmänvalvojan tehtävänä on myös tarvittaessa sulkea määräaikaisten työntekijöiden käyttöoikeudet silloin kun heidän työsuhteensa on päättynyt. Yksityisessä käytössä kotikoneilla on myös tärkeää, että järjestelmänvalvoja on tietoinen laitteensa tai perheenjäsenien laitteiden suojausratkaisuista.

  • Tietokoneen tai muun IT-laitteen salasana kannattaa aina vaihtaa

IoT-laitteissa on normaalisti valmistajan taholta asennettu salasana. Laitteiden salasanat voidaan toisinaan jopa erittäin helposti selvittää erilaisten salasananarvaushyökkäysten avulla. Oletussalasanan vaihto on nopeaa ja helppoa. Uudessa salasanassa kannattaa käyttää sekä pieniä että isoja kirjaimia, numeroita ja erilaisia erikoismerkkejä.